torstai 26. marraskuuta 2015

Syksyn kuulumisia

Toiminnan täyteisen syksyn jälkeen alkaa joulu jo hiipiä mieleen, joten on hyvä aika päivitellä kuulumisia koululta! Syksy on kulunut ulkona opiskellen ja osa opettajista on kouluttautunut Ulos oppimaan -koulutuksissa, jonka jälkeen tunteja on pidetty yhä enemmän ulkona. Onnistuu ne kertolaskut ja sanaluokat pihallakin :)



Syksy on ollut harvinaisen lämmin ja vähäsateinen ja myös koululaiset ovat saaneet viettää monet metsäretket hienossa säässä. Luokat ovat tehnet omia retkiään lähimaastoon ja koko koulun voimalla on käyty myös hieman kauempana. Viimeisin kokopäivän retki tehtiin Kuhankuonon retkeilyreitistölle, jossa koko koulu kiersi 6km pituisen Savojärven kierroksen.

Reitin aikana opiskeltiin jokamiehenoikeuksia

Lapset löysivät retkeltä monta ihmeellistä asiaa. Pienimmät koululaiset löysivat peikkometsän, noitametsän, ihmettelivät suopursuja, karpaloita ja mudan määrää sekä Martta oli onnistunut näkemään myös sammakon!


Siirtolohkare oli monille uusi juttu ja pitihän siitä ottaa kaikki irti!



Retki onnistui hienosti ja jokaisella riitti ihmeteltävää ja opittavaa luonnossa. Kaiken kaikkiaan siis onnistunut päivä!




Luontopäivä Kojonkulman korkeusvuorella vietettiin syyskuussa ja vetovastuussa tällä kertaa olivat 5-6 luokan oppilaat. Isoimmat oppilaat pyöräilivät Korkeusvuorelle ja pienimmät saivat taksikyydin. 5-6 luokan oppilaat olivat keksineet koko päiväksi ohjelmaa. Metsän valloittivat Pinkit puput, Siniset siilet, Punaiset pöllöt, Harmaat hiiret, Mustat muurahaiset, Vihreät varpuset ja Keltaiset karhut. Tehtävärasteilla tuli edetä ohjeistuksen mukaan esimerkiksi tanssien kuin ballerina, hiipien kuin rosvo, lentäen kuin lintu jne. Toiminnan täyteisestä ja onnistuneesta päivästä kiitoksen ansaitsevat 5-6 luokkalaiset, jotka valmistelivat ja toteuttivat koko päivän ohjelman! Roopen ohjeistuksella löytyi vielä oikoreitti pyörille ja matka kohti koulua pääsi alkamaan.

 

Lasten tarinoista koonnut Elina

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Näkötorni kunnossa


Näkötornin talkoot pidettiin 11.10.2014 ja aikaiseksi saatiin se mitä pitikin eli näkötornin ylin taso ja penkkien ja pöydän pinnat ovat nyt uudenuutukaiset. Työnjako oli melko perinteinen: Sillä aikaa kun miesväki keskittyi purkamaan ja rakentamaan, naiset ja lapset toimittelivat tavaroita eri suuntiin ja valmistelivat ruokailua. Tosin ruokailussa ei juurikaan ollut mitään valmistelemista, kun Marika oli jo aikaisin herännyt täyttämään talkooväelle maittavia sämpylöitä. Talkoot olivat juuri sellaiset kuin talkoiden kuuluukin olla, homma sujui ja edistyi leppoisasti rupatellen. Loimaan Lehden toimittajankin onnistuin siinä jossain vaiheessa kunnolla eksyttämään epämääräisillä suunnistus ohjeillani. Kyllä ne viitat pitäisi ihan ehdottomasti saada luontoreitille uusittua...
Lapset innostuivat myös sienestämään ja keräsivätkin muutaman muovikassillisen suppilovahveroita, joita meillä kotona kommentoitiin tyyliin "Eikö ole sovittu, että metsästä tuodaan kotiin sieniä vain niin paljon kuin itse jaksaa puhdistaa":).

Kiitos kaikille, taas oli niin mukavaa!

Siinä se seisoo Korkeusvuoren näkötorni, vuonna 1997 rakennettu teini, mutta jo korjauksen tarpeessa.
Tällä kertaa uusittiin vain ylin tasanne.

Penkit ja pöytä saivat uudet pinnat.



Neuvottelua ja kahvittelua

Makkaraa grillaamassa... huomasimme, että grillistä uupuu ritilä.
Sellaisen saa sinne toimittaa ihan kuka tahansa ;), kuka vaan ensin ehtii.





Lasten aloittama suppilosavotta jatkui sitten vielä jonkun tovin sisätiloissa :)