perjantai 26. syyskuuta 2014


Hyvän mielen pihatalkoot 24.9.2014

Näin koulun pihaan luotiin "keidas" erään talkoolaisen sanoin. Multakuorma tuli 23.9. ja Sulho oli sen levitellyt jo valmiiksi kurottajalla niin, että meille jäi vain pientä pintatasoittelua ja reunojen siistimistä. Oikeasti olimme hieman huolissamme riittääkö kaikille varmasti tekemistä, sillä ennakkoon ilmoittautuneita oli 27 aikuista ja 19 lasta. Huoli taisi olla turha, sillä riittävästi tekemistä löytyi ja lisäksi jäi aikaa siihen tärkeimpään eli toisten kanssa seurusteluun. Mullan levittelyn ja puiden, pensaiden, päivänliljojen ja hortensioiden istuttamisen lisäksi jäi aikaa ryhmiksen vieressä olevan mäen siistimiseen ja ojan perkaamiseen. 

Kiitos mukavista talkoista ja vaikka kuvia ennen keitaan luomista ei muistettu tällä kertaa ottaa, antaa kuvien kertoa loput! 

Ps. Jos jollakulla on pihan ankeudesta kuvia ottaisin niitä mielelläni vastaan.

Neuvottelua työn lomassa.
Lapset kantoivat innoissaan puita paikoilleen.

Niin vain loppukin multakasa melkein hävisi.
Niin hienoksi tuli myös mäen ymäristö - Erno ahkerana.

Kohopenkkin istutettiin pallohortensioita, jotka pitää talveksi
 leikata alas, joten katolta tuleva lumikuormakaan ei haittaa.
Ahkeria talkoolaisia.

Marjapensaat menossa maahan.
Omenapuille kuoppaa kaivamassa.

Näin upea lopputulos -  hakekate pensaille, nurmikon kylvö,
sipulien istutus ja puiden jyrsijäverkot vielä, niin valmista on.
Ruokaillessa kirjoittelimme nimiä listaan...






Kaikki eivät vaan ehtineet syömaan samalla kertaa.


...paikalla oli n. 50 talkoolaista!
Kiitos, keitto oli hyvää ja talkoot olivat kerrassaan mahtavat!

tiistai 16. syyskuuta 2014

Taimet hankittu



Tästä se alkaa, kaivuri ja multa tilattu, taimet hankittu: kolme omenapuuta, kaksi luumupuuta, vaahtera, kaksi puna- ja kaksi mustaherukkaa ja kaksi karviaista, kolme pallohortensiaa ja 30 tarhapäivänliljaa.
Kohta pääsemme tekemään koululle uutta pihaa. Voi kunpa näitä kauniita syyspäiviä olisi vielä ainakin 24.9, kun levittelemme mullan, ja muokkaamme kukkapenkit valmiiksi. Ja istutuspäiväkin saisi olla kaunis, jos vaikka lapsetkin pääsisivät omenapuita istuttelemaan, vaikka saattaa siinä niinkin käydä, että mullan levittelyssä ei kauan mene, jotta istutamme taimet samalla kertaa. Se nyt vähän riippuu talkooväen määrästä.
Vielä pitää käydä kärryn kanssa ostoksilla; turveharkkoja, työkaluja ja muuta tarpeellista on seuraavana listalla. Oikein sormet syyhyy, tule sinäkin tekemään koululle kaunista pientä hyötypuutarhaa.